sunnuntai, 22. huhtikuuta 2012

Punavihreä usko

Punavihreän maailmankatsomuksen ja kristinuskon yhdistäminen kuulostaa oudolta. Vasemmisto ja kristittyjen kirkot ovat olleet yhteisen historiansa aikana monta kertaa napit vastakkain. Monilta on jäänyt huomaamatta, kuinka samanlaiset arvot itseasiassa ovat. Nyanssit ovat vain hiukan erilaisia.

Kristinuskon ja vasemmiston arvot ovat samankaltaiset: heikoimmasta on pidettävä huolta, rikkaitten on luovuttava omaisuudestaan heikompien osaksi ja kaikilla on sama ihmisarvo, asemastaan riippumatta. Mutta mistä erimielisyydet johtuvat? Yhtenä syynä voidaan pitää Marxin kirjoituksia, joissa hän arvostelee kristinuskoa. Vai arvosteleeko? Marx toteaa uskonnon olevan kansan oopiumia, eli ainetta jolla tuska unohdetaan. Tähän on historialliset perusteet: aikojen ollessa huonot, kääntyivät rikkaat oopiumin puoleen, köyhät taas uskonnon. Tämä johti Marxin mielestä siihen, ettei huonojen olojen kitkemistä edes yritetty. Marx myös uskoi, ettei uskontoa tarvitse tuhota: hyvässä yhteiskunnassa uskonto katoaisi vähitellen itsestään.

Voimme perustellusti sanoa, että Marx oli oikeassa: uskonto on pakenemista huonoista oloista ja uskonto katoaa yltäkylläisessä yhteiskunnassa: tästä on todisteena läntisen maailman maallistuminen. Uskonnon tarjoamaa lohdutusta, turvaa ja mielenrauhaa ei voi saavuttaa muuten kuin huumeilla. Voimme vain valitettavasti todeta, että kirkot ovat melkein 2000-vuotisen historiansa aikana osallistunut mitä vastenmielisempiin tekoihin, sitä ei voi kukaan kiistää. Vaikka teot on tehty uskon nimisissä, voi syytä tuskin laittaa kokonaan uskonnon piikkiin. Jeesus ei käske tehdä ristiretkiä, eikä kiduttaa noidiksi epäiltyjä ja tieteentekijöitä. Jeesus ei myöskään käskenyt vihata väärintekijöitä, vaan antamaan heille anteeksi ja rohkaista heitä muuttamaan tapansa. Ihmettelen, kuinka esimerkiksi Päivi Räsänen voi kristittynä olla huonontamassa yhdenkään vähemmistön asemaa. Jeesushan kehoittaa meitä aina asettumaan heikon ja sorretun puolella. Samalla ihmettelen Timo Soinin ja muitten perussuomalaisten kristittyjen suhtautumista "muukalaisiin". Raamattu kehoittaa olemaan aina ystävällinen ja kohtelias muukalaisia vastaan sekä olemaan vieraanvarainen, ovathan hekin Jumalan lapsia.

Yhteenvetona: Rakastaa lähimmäistämme, antakaa teitä vastaan rikkoville anteeksi; teillekin annetaan paljon anteeksi. Olkaa aina heikompien puolelle, nouskaa barrikadeille jos asia sitä vaatii!

tiistai, 8. marraskuuta 2011

Helsinki aikoo yhdistää kaupungin lukiot kolmeksi kampukseksi!

Helsinki aikoo yhdistää kaupungin lukiot kolmeksi kampukseksi

Tämä tieto yllätti monet opettajat ja oppilaat. Helsingin kaupunki naamioi selvän säästön sanomalla, että se olisi kaikkien osapuolien intressi. Opettajien ja oppilaiden mielipidettä ei ole edes kysytty, eikä asian etenemisestä ole juuri informoitu. Opettajien ja oppilaiden etu tämä ei todellakaan ole, ainoastaa Helsingin Kaupungin ja Opetusviraston.

Oppilaiden näkökulmasta ensimmäisenä tulee mieleen kaverit. Vaikka en olisi samoilla kursseilla kavereitten kanssa, näen heitä sentään joka välitunti. Miten kävisi, jos en näkisi kavereita yhdelläkään välitunnilla, kun kaikki ovat siirtymässä kiireellä lukiosta toiseen. Tätä muutostahan yritetään markkinoida "yksinäisyyden ehkäisemisenä" mutta kuinka käy, kun ei ehdi tottua kehenkään, kun kaikki vaihtavat kouluja? Opettajatkaan eivät huomaa yksinäisyyttä, kun ei ehdi oppia tuntemaan oppilaita. Koulupäivät pitenisivät kuitenkin parilla tunnilla matkojen takia. Kenen maksettavaksi matkatkin tulisivat?

Opettajille tämä tarkoittaa suurempaa työmäärää, paljon vaihtuvia oppilaita sekä suuria opetusryhmiä. Kaikki nämä vaikeuttavat opettajan työtä, eikä opettaja opi tuntemaan kaikkia "kampuksen oppilaita" mikä vaikuttaa juuri kiusaamisen ja yksinäisyyden torjuntaan.

Vasemmistonuoret kannattavat poliittisessa ohjelmassaan lähikouluja, ja olen järjestön kanssa samaa mieltä. Opiskelijoiden pitäisi valita lähikoulu, jotta kaikki koulut pysyisivät saman arvoisina eikä luokkaantumista pääsisi käymään. Luokattomasta lukiosta ei pitäisi tulla lukiotonta lukiota!

Huono uudistus, josta ei ole kysytty oppilailta tai opettajilta.
(Lähteet: http://www.hs.fi/juttusarja/penaali/artikkeli/Luvassa+nelj%C3%A4n+lukion+nippuja/1135269784761, Vasemmistonuorten poliittinen ohjelma: http://www.vasemmistonuoret.fi/?/asiakirjat/poliittinen_ohjelma/)

lauantai, 20. elokuuta 2011

Lukiokirjat

Aloitin tällä viikolla lukion, joten tämä aihe on tullut ajankohtaiseksi. Siis lukiokirjojen hinnat! Kirjojen hinnat liikkuvat 16, -70, jotka saattavat olla joillekin oppilaille liian suuri maksu.


Yleensä sanotaan että lukio on kaikille ilmainen jatkosivistämis paikka, mutta näin ei todellakaan ole. Kaikkein köyhimmillä ei valitettavasti ole varaa näin hintaviin kirjoihin. Lukioitten pitäisi tarjota jokaiselle ilmaiset kirjat. Näin tehdään jo peruskoulussa, miksei myös lukioissa?

On myös outoa, että pari isoa yhtiötä,Otava ja WSOY pyörittää koko kirjabisnestä. Kaikki lukioni kirjat ovat jommankumman kustantajan.

On ollut hieman taukoa kirjoittamisesta, joten nyt tuli vähän lyhyempi(ja sekava:D) teksti, mutta kai tämä nyt riittää tästä aiheesta!

keskiviikko, 29. kesäkuuta 2011

Vaalirahaa Kokoomukselle

Arvoisat lukijat!

Luin Helsingin Sanomista, että ainakin seuraavat yritykset ovat tukeneet Kokoomusta. Valio, Raisio, Otava ja Kone. Mieti sitä, kun ostat/käytät näitten yritysten hyödykkeitä/palveluita.

Kirkko ja valtio

Hyvät lukijat,

Nyt pääsemme aiheeseen mitä olen pohtinut kauan, eli pitäisikö valtio ja kirkko erottaa toisistaan. Uuden sisäministerin, Päivi Räsäsen jälkeen olen varma siitä, että kirkko ja valtio pitäisi erottaa. Uskonnon ja politiikan sekoittaminen ei ole koskaan hyvä ratkaisu. Etenkin kun Kristillisdemokraatit ovat päättämässä evankelis-luterilaisen kirkon asioista. Suurin osa heistähän kuuluu herätysliikkeisiin, ei siis evlut kirkkoon.

Haluan vielä tehdä kaikille selväksi, että KD ei edusta evankelis-luterilaista kirkkoa, vaikka monet luulevat näin.

tiistai, 28. kesäkuuta 2011

Ei Niinistöä presidentiksi

Otsikko kertoo kaiken. Suomi tarvitsee oikean presidentin, ei vaalirahasotkuissa ryvettynyttä porvarijohtajaa.

torstai, 2. kesäkuuta 2011

Vasemmisto on lähtenyt talosta


on jättänyt hallitusneuvottelut, joihin osallistuminenkin oli monen mielestä virhe.Itse kuulun siihen ihmisryhmään, joiden mukaan se oli hyvä, että Vasemmistoliitto yritti taistella paremmasta tulevaisuudesta, kaikkia välittävästä tulevaisuudesta. Kokoomuksen kanssa se ei ainakaan tällä hetkellä onnistu, linjat ovat ilmeisesti sen verran erilaiset. Olisin toivonut, että Kokoomuskin olisi voinut edes kerran välittää pienituloisesta tai muuten heikossa asemassa olevasta.

Jos Jyrki Katainen yrittää saada enimmistöhallitusta, saattaa syntyä pieniä vaikeuksia. Kokoomuksen pitäisi saada kaverikseen joko Keskusta tai Perussuomalaiset, jotka ovat molemmat ilmoittaneet jäävänsä oppositioon. Jos Keskusta lähtisikin mukaan, olisi hallitus sama kuin ennen vaaleja, Kristillisdemokraatit vain lisänä.


Tässä tilanteesa on melko mahdotonta tehdä enemmistöhallitus, ellei Kokoomus ja Perussuomalaiset liittoudu.


On myös ehdotettu, että SDP lähtisi vetämään hallitusneuvotteluja, mutta myös sen olisi hankala tehdä toimivaa enemmistöhallitusta.


Aika näyttää, mikä on Vasemmiston paikka vaikuttaa, hallitus vai oppositio